tähän mennessä tapahtunut / happened so far:

Ranua Rescue -kampanja sai alkunsa heinäkuussa 2009 Tervolassa, Etelä-Lapissa, järjestetyllä kansainvälisellä "Ei uraanivoimaa /no uranium power" -leirillä, jonka järjestävänä tahona oli Ydinvoimavapaa Suomi / Nuclear Free Finland -verkosto. VIDEO Tervolan leiristä täällä. Video from Tervola "No Uranium Power" -camp can be found here.
Ranua Rescue on Suomen ensimmäinen maastoon jalkautunut uraanikaivossuunnitelmia vastustava kampanja. Arevan toimia tarkkaileva leiri pystytettiin Asentolamminojalle elokuussa 2009. Kampanjan puitteissa on järjestetty AREVAn Ranuan suunnitelmia vastustavia mielenosoituksia ympäri Suomen sekä muualla Euroopassa, Suomen uraanikaivostilanteesta kertovia infotilaisuuksia sekä uraanikaivosten vaikutuksia käsittelevä seminaari Ranualla 7.11.2009 - jonka yhteydessä järjestettiin myös Ranuan historian suurin (80 hlöä) ja värikkäin mielenosoitus. Ranuan tilanteesta ja uraanikaivoksista on tiedotettu tukikeikoilla, elokuvailloissa ja muissa tapahtumissa useilla muilla paikkakunnilla Suomessa. Ranua Rescuen leiri päätettiin laittaa talviteloille joulukuun alussa, sillä silloin alkoi työ - ja elinkeinoministeriön antaman valtauspäätöksen pitkä odottelu. Kaivosyhtiö vaihtui vapun aattona 30.4.2010 kauppojen myötä AREVAsta kanadalaiseksi Mawson Resources Limited:iksi.Päätöstä valtausoikeudesta ei ole vielä tehty.
Lue lisää blogistamme!
This blog is written both in Finnish and English. English texts written in this colour. Check also our links and news ------>
Canadian uranium mining company Mawson Resources Limited is threatening to poison vast areas in Finnish Lapland by uranium mining. Ranua Rescue campaign started on summer 2009 to stop uranium prospecting in Ranua, a municipality in Southern Lapland. The campaign is internationally oriented and in addition to having a camp in Ranua has arranged demonstrations, info-nights, seminars and support gigs in many cities in Finland to draw attention to the destructing sides uranium mining - an issue hardly discussed in Finland.
Meidät löytää myös Facebookista! You can also find us in Facebook! Here is a video from Ranua Rescue camp (Aug 2009-Dec 2009).

tiistai 30. marraskuuta 2010

Dragon Mining kairaa Kuusamossa kulta-ja uraaninäytteitä

Uutislehti Kalevan näköislehdessä 29.11.2010 julkaistu uutinen. Erityisesti toiseksi viimeinen sitaatti on mielenkiintoinen.
Dragon Mining drilling gold and uranium samples in Kuusamo, Northern Finland. News from Kaleva newspaper.

Kuusamo
Pora pyörii yötä päivää - Dragon Miningin kultatutkimukset Käylän Juomasuolla kestävät vuoden
(Heikki Ketola)

Kalajoen timanttikairauksen Joni Valkama (vas.) ja Pekka Koskela kairaavat kalliota Käylän Juomasuolla Urakoitsijana toimivalla Kalajoen Timanttikairauksella on alueella toistaiseksi yksi kairauskone. Keväällä paikalle tuodaan toinen yksikkö. Juomasuon malmion kultapitoisuus on keskimäärin 4,2 grammaa tonnissa.

Australialaisen kaivosyhtiön Dragon Miningin kultatutkimukset
Käylän Juomasuolla Kuusamossa ovat hyvässä vauhdissa.

Koeporaukset aloitettiin runsas viikko sitten urakoitsijana olevan Kalajoen Timanttikairauksen yhdellä kairauskoneella. Työtä tehdään arkipäivisin kahdessa vuorossa neljän työntekijän voimin ympäri vuorokauden. Keväällä 47 hehtaarin laajuiselle kaivospiirille tuodaan toinen kairausyksikkö. Dragon Miningin suomalaisen tytäryhtiön Polar Miningin kaivostoiminnan johtaja Urpo Kuronen kertoo, että urakka on määrä saada päätökseen ensi vuoden loppuun mennessä.

Suunnitelman mukaan kalliota kairataan kaikkiaan noin 20 kilometriä. ”Alkuvaiheessa tehdään matalampia reikiä, mutta jos tulokset sitä edellyttävät, voidaan mennä aina 500 metrin syvyyteen saakka”, Kuronen selvittää.

Kansanliikkeet Koillismaalla ovat arvostelleet kairauksia, koska niiden mielestä ne vapauttavat kultaan sidoksissa olevaa uraania pohjavesiin. Kuronen rauhoittelee, että huoli on aiheeton. ”Asiasta on Säteilyturvakeskuksen lausunto. Sen mukaan kairaukset ovat täysin turvallisia, koska kyse on vain pienten näytteiden ottamisesta.”

Kun kaivospiiri oli Outokumpu Miningin omistuksessa, sen näytteissä oli myös muun muassa kobolttia ja kuparia. Nekin kiinnostavat Polar Miningia. Kulta on kuitenkin se metalli, minkä vuoksi tutkimukset päätettiin käynnistää uudelleen. Taustalla on kullan korkea hinta. Se on tällä hetkellä noin 30 euroa grammalta. Outokumpu Miningin vuosina 1985 ja 2003 ottamien liki 300:n näytteen perusteella Juomasuon malmion kultapitoisuus on keskimäärin 4,2 grammaa tonnissa. ”Nykyisellä kullan hinnalla tuokin pitoisuus varmaan riittäisi kaivostoiminnan aloittamiseen. Mutta jos päädytään maanalaiseen louhintaan, silloin varannon keskipitoisuuden pitäisi olla korkeampi”, Kuronen sanoo.

Juomasuon aikaisemmista kairausnäytteistä on määritetty isojakin uraanipitoisuuksia, mutta Kuronen tähdentää, että uraani ei ole nyt syynä tutkimuksiin. ”Säteilevistä alkuaineista tieto kaiken kaikkiaan on kovin puutteellista. Yksi asia onkin saada aikaan ensi vuoden kuluessa hyvin kattava analyysipaketti siitä, mitä Juomasuon monimetallimalmiossa oikein on”, hän kertoo.

Kultatutkimusten rinnalla Polar Mining aloittaa mahdolliseen kaivostoimintaan liittyvän ympäristöselvityksen, josta vastaa konsulttiyhtiö Ramboll Finland. Selvityksessä tutkitaan näytteenotoin muun muassa vesistöjen tilaa, myös eläimistö ja kasvillisuus kartoitetaan. Maastotyöt tehdään pääosin ensi kesän aikana. Ne ulotetaan kaivospiiriä laajemmalle alueelle, esimerkiksi kolmen kilometrin päässä olevaan Käylän kyläkeskustaan saakka. ”Myös kaikki tausta-arvot on tarkoitus selvittää, ennen kuin mitään isompaa aktiviteettia alueella tapahtuu.”

Yhtiöllä on Kuusamossa Juomasuon lisäksi neljä muuta kaivospiiriä, jotka se osti Outokumpu Miningiltä vuonna 2003. Kurosen mukaan koekairaukset eivät ole niissä tällä hetkellä ajankohtaisia. ”Jos siellä uraania on, niin tottakai se pitää hyödyntää. Hölmöähän se on jättää käyttämättä vain siksi, että jotkut asioita mitään tietämättömät säikähtävät sitä sanaakin.”
”Jep. Juomasuolla on paikoin ihan näkyvääkin kultaa kalliossa.”
http://lehti.kaleva.fi/nakoislehti/20101129/9956327.htm

torstai 25. marraskuuta 2010

Suomesta piilaakso vai plutoniumlaakso?

Suomi-brändivaltuuskunta luovutti loppuraporttinsa tänään ulkoministeri Alexander Stubbille. Valtuuskunta on aivan oikein oivaltanut saman minkä monet suomalaisista jo aikoja sitten: Suomen tulevaisuus on muun muassa suomalaisen luonnon konkreettisessa ja imagon hyödyntämisessä. Valtuuskunta mainitsee erityisesti luomutuotannon, puhtaat vesistöt, luonnonrauhaan perustuvan matkailun ja luonnonantimien viennin tulevaisuuden menestystuotteina.

Arvovaltaisen valtuuskunnan raportti näyttää olevan Suomen viimeaikaisen reaalipolitiikan kanssa täysin ristiriidassa. Työ-ja elinkeinoministeriö on viime vuodet ”brändännyt” Suomesta kaivos-ja ydinenergiamahtia uraanikaivoksineen. Rauhallista luontoa ei löydy eikä puhtaita elintarvikkeita tuoteta kaivoksen läheisyydessä tai ydinvoimalan takapihalla.

Uraanin ja ydinvoiman imagovaikutus tulee olemaan valtava. Esimerkiksi erittäin ydinvoimakriittisestä Saksasta tuli Tilastokeskuksen mukaan v.2009 Suomeen 332 000 matkailijaa, mutta ympäristöjärjestöt ovat Saksassa jo kiinnostuneet Suomen ydinvoima – ja uraanipolitiikasta. ”Säteilevää” imagoa on erittäin vaikea myöhemmin muuttaa. Vielä meillä on mahdollisuus muuttaa kurssia, haudata kaikki keskeneräiset ydinreaktori-ja uraanikaivoshankkeet, leikata uusiutumattominen luonnonvarojen kulutusta, ja brändätä Suomi ihan aidosti luonto-ja ihmisläheisenä maana.

Animaatio ja valtuuston loppuraportti täällä: http://www.tehtavasuomelle.fi/

The country brand expert group of Finland has given it's final raport today to the foreign affairs minister Alexander Stubb. The report seems to contradict the current policy of Finland to encourage building of more nuclear power and opening uranium mines as the report recommends branding Finland with clean nature, clean waters and organic food. The report can be downloaded (in English, Finnish and Swedish) at http://www.tehtavasuomelle.fi/

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kuuma ydinlinja

Luonto-Liiton ja Voima-lehden antimainoskilpailun voittaja oli vuonna 2009 Vastamainosyhtiö 101:n loistava "Ydinlinja" -video. Katso kaikki vastamainokset http://www.mainoskupla.fi/. Viime vuosina kilpailuun osallistuneita töitä on nähtävillä myös Lasipalatsin Akkunagalleriassa Helsingissä 28.11.2010 saakka.



The winner of year 2009 anti-advert competition of Luonto-Liitto and Voima-magazine is "Nuclear Hot Line" by Vastamainosyhtiö 101. Check all anti-ad's at http://www.mainoskupla.fi/

perjantai 19. marraskuuta 2010

Australialainen kaivosyhtiö touhuaa Kuusamossa

Australialaisen kaivosyhtiö Dragon Miningin tytäryhtiö Polar Mining on kiinnostunut etsimään kultaa ja uraania Juomasuon alueella Kuusamossa. Polar Miningilla on Suomessa kaksi kultakaivosta: toinen Huittisissa ja toinen Orivedellä. Kiinnostuksesta raportoi mm. Koillissanomat. Yhtiön oman ilmoituksen mukaan se on kiinnostunut ensisijaisesti kullasta, mutta myös muut malmit huomioidaan. Koillissanomien mukaan Säteilyturvakeskus on ilmoittanut, että alueen kultamalmissa on tavanomaista enemmän säteilyä, mutta tulkinnanvaraisesti toteaa, että tämä "ei aiheuta mitään ylimääräistä säteilyaltistusta".

Polar Miningin yhteystiedot Suomessa löytyvät Geologian tutkimuskeskuksen nettisivuilta: http://en.gtk.fi/ExplorationFinland/UsefulLinks/polar_mining.html mikä omalta osaltaan vahvistaa kuvaa Suomessa hyvin sujuvasta viranomaisten ja yhtiöiden yhteistyöstä.

Linkit Koillissanomien uutisiin:

http://www.koillissanomat.fi/etusivu/uraani_ep%C3%A4ilytti_satap%C3%A4ist%C3%A4_yleis%C3%B6%C3%A4_juomasuolla_samoin_vaikutus_matkailuun__yhti%C3%B6lle_kulta_on_ykk%C3%B6sasia_4961561.html

http://www.koillissanomat.fi/etusivu/polar_mining_oy_kaivaa_kultaa_orivedell%C3%A4_ja_huittisissa_4963679.html

Paikallinen uraanikaivostoimintaa vastustava ryhmä on perustanut facebook-ryhmän: http://www.facebook.com/pages/Ei-uraanikaivoksia-Kuusamoon/176573525686757?ref=ts&v=wall#!/pages/Ei-uraanikaivoksia-Kuusamoon/176573525686757?v=wall

Australian mining company Dragon Mining is interested in exploring gold and uranium in Kuusamo, north of Finland. Company's daughter company Polar Mining already has two functioning gold mines in Finland: Huittinen and Orivesi. One can find Polar Mining's contact info in Geological Survey of Finland webpages, which in it's own way confirms the idea of the easy co-operation between companies and officials in Finland. Link to Geological Survey pages (in English): http://en.gtk.fi/ExplorationFinland/UsefulLinks/polar_mining.html