tähän mennessä tapahtunut / happened so far:

Ranua Rescue -kampanja sai alkunsa heinäkuussa 2009 Tervolassa, Etelä-Lapissa, järjestetyllä kansainvälisellä "Ei uraanivoimaa /no uranium power" -leirillä, jonka järjestävänä tahona oli Ydinvoimavapaa Suomi / Nuclear Free Finland -verkosto. VIDEO Tervolan leiristä täällä. Video from Tervola "No Uranium Power" -camp can be found here.
Ranua Rescue on Suomen ensimmäinen maastoon jalkautunut uraanikaivossuunnitelmia vastustava kampanja. Arevan toimia tarkkaileva leiri pystytettiin Asentolamminojalle elokuussa 2009. Kampanjan puitteissa on järjestetty AREVAn Ranuan suunnitelmia vastustavia mielenosoituksia ympäri Suomen sekä muualla Euroopassa, Suomen uraanikaivostilanteesta kertovia infotilaisuuksia sekä uraanikaivosten vaikutuksia käsittelevä seminaari Ranualla 7.11.2009 - jonka yhteydessä järjestettiin myös Ranuan historian suurin (80 hlöä) ja värikkäin mielenosoitus. Ranuan tilanteesta ja uraanikaivoksista on tiedotettu tukikeikoilla, elokuvailloissa ja muissa tapahtumissa useilla muilla paikkakunnilla Suomessa. Ranua Rescuen leiri päätettiin laittaa talviteloille joulukuun alussa, sillä silloin alkoi työ - ja elinkeinoministeriön antaman valtauspäätöksen pitkä odottelu. Kaivosyhtiö vaihtui vapun aattona 30.4.2010 kauppojen myötä AREVAsta kanadalaiseksi Mawson Resources Limited:iksi.Päätöstä valtausoikeudesta ei ole vielä tehty.
Lue lisää blogistamme!
This blog is written both in Finnish and English. English texts written in this colour. Check also our links and news ------>
Canadian uranium mining company Mawson Resources Limited is threatening to poison vast areas in Finnish Lapland by uranium mining. Ranua Rescue campaign started on summer 2009 to stop uranium prospecting in Ranua, a municipality in Southern Lapland. The campaign is internationally oriented and in addition to having a camp in Ranua has arranged demonstrations, info-nights, seminars and support gigs in many cities in Finland to draw attention to the destructing sides uranium mining - an issue hardly discussed in Finland.
Meidät löytää myös Facebookista! You can also find us in Facebook! Here is a video from Ranua Rescue camp (Aug 2009-Dec 2009).

tiistai 27. lokakuuta 2009

Kenellä on oikeus päättää elinympäristöstämme?

Ranualle ja Rovaniemelle on haettu uraanivaltausta yli sadan neliökilometrin suuruiselle alueelle. Hankkeita on vireillä myös muilla paikkakunnilla eri puolilla Pohjois- ja Itä-Suomea. Uraanikaivostoiminta jättää jälkeensä suuret määrät radioaktiivista ja myrkyllistä jätettä, jonka turvallista varastointia ei ole pystytty takaamaan edes nykyaikaista teknologiaa käyttävillä kaivoksilla.

Kenellä on oikeus päättää elinympäristöstämme?

RANUALLA LAUANTAINA 7.11.2009 URAANIHANKKEIDEN VASTAINEN MIELENILMAUS

Kokoontuminen kunnantalon pihassa Aapiskujalla klo 11.30, josta kulkue
lähtee klo 12 Hillatorille. Hillatorilla puheita, ohjelmaa ja lämmintä
mehua. Lapsille toivomme päälle huomioliivejä!

URAANIAIHEINEN KANSALAISTILAISUUS

Mielenilmauksen jälkeen kansalaistilaisuus Ranuan ala-asteella,
Aapiskuja 6, klo 15. Keskustelun alustajina prof. Inge
Schmitz-Feuerhake, antropologi Ulla Valovesi ja opettaja Ulla Klötzer.
Ennen tilaisuutta koululla on mahdollisuus edulliseen ruokailuun.

Rovaniemeltä on suunnitteilla bussikuljetus, josta lisätietoa myöhemmin.

TERVETULOA!

Lisätietoja:
0400 704646
050 3828997

Lisätietoa:
www.uraanivoima.com

Järjestelyissä mukana:

Lappilaiset Uraanivoimaa Vastaan ry

Portimo-Saukkojärvi-Tolja kylätoimikunta

Ranua Rescue

Saukkojärven kotiseutu- ja museoyhdistys ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti