tähän mennessä tapahtunut / happened so far:

Ranua Rescue -kampanja sai alkunsa heinäkuussa 2009 Tervolassa, Etelä-Lapissa, järjestetyllä kansainvälisellä "Ei uraanivoimaa /no uranium power" -leirillä, jonka järjestävänä tahona oli Ydinvoimavapaa Suomi / Nuclear Free Finland -verkosto. VIDEO Tervolan leiristä täällä. Video from Tervola "No Uranium Power" -camp can be found here.
Ranua Rescue on Suomen ensimmäinen maastoon jalkautunut uraanikaivossuunnitelmia vastustava kampanja. Arevan toimia tarkkaileva leiri pystytettiin Asentolamminojalle elokuussa 2009. Kampanjan puitteissa on järjestetty AREVAn Ranuan suunnitelmia vastustavia mielenosoituksia ympäri Suomen sekä muualla Euroopassa, Suomen uraanikaivostilanteesta kertovia infotilaisuuksia sekä uraanikaivosten vaikutuksia käsittelevä seminaari Ranualla 7.11.2009 - jonka yhteydessä järjestettiin myös Ranuan historian suurin (80 hlöä) ja värikkäin mielenosoitus. Ranuan tilanteesta ja uraanikaivoksista on tiedotettu tukikeikoilla, elokuvailloissa ja muissa tapahtumissa useilla muilla paikkakunnilla Suomessa. Ranua Rescuen leiri päätettiin laittaa talviteloille joulukuun alussa, sillä silloin alkoi työ - ja elinkeinoministeriön antaman valtauspäätöksen pitkä odottelu. Kaivosyhtiö vaihtui vapun aattona 30.4.2010 kauppojen myötä AREVAsta kanadalaiseksi Mawson Resources Limited:iksi.Päätöstä valtausoikeudesta ei ole vielä tehty.
Lue lisää blogistamme!
This blog is written both in Finnish and English. English texts written in this colour. Check also our links and news ------>
Canadian uranium mining company Mawson Resources Limited is threatening to poison vast areas in Finnish Lapland by uranium mining. Ranua Rescue campaign started on summer 2009 to stop uranium prospecting in Ranua, a municipality in Southern Lapland. The campaign is internationally oriented and in addition to having a camp in Ranua has arranged demonstrations, info-nights, seminars and support gigs in many cities in Finland to draw attention to the destructing sides uranium mining - an issue hardly discussed in Finland.
Meidät löytää myös Facebookista! You can also find us in Facebook! Here is a video from Ranua Rescue camp (Aug 2009-Dec 2009).

maanantai 25. tammikuuta 2010

Mediaosumia Gordon Edwardsista

Kanadalainen ydinvoima - ja uraaniasiantuntija Gordon Edwards kiersi Suomea tammikuussa 2010. Ohessa mediaosumia kiertueesta. Lisää miehestä uraanitieto.net -sivuilta pdf-artikkeleita ja linkkejä), sekä myös aikaisemmin tässä blogissa. Articeles and links about G.Edwards in uraanitieto.net webpages, and links to news and videos about prof.Edwards visit to Finland in Jan 2010 underneath.

Edwards Yle Areenassa vielä 17 päivän ajan:
http://areena.yle.fi/video/675117

Yle uutiset, Pyhäjoki 12.1.2010: "Suomi tarvitsee puolueetonta tietoa ydinvoimasta"

Loviisan Sanomat 8.1.2010: "Ydinvoiman kannattajat ihmettelevät "Uraani - tappavin metalli" -luentoa"

Yle uutiset 13.1.2010, video: "Gordon Edwards puntaroi ydinvoimaan liittyviä kysymyksiäkolmen avainkohdan avulla"

Lisäksi prof.Edwards noteerattiin ainakin Pohjolan Sanomissa sekä Kalevassa otsikolla "Ydinvoiman rakentajat käyttävät hyväksi ihmisten tietämättömyyttä..." mutta viimeksimainittua artikkelia ei löydy enää internetistä.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Ydinvoimayhtiöt riitasilla Ranskassa

Kaksi Ranskan valtion pääosin omistamaa ydinvoimayhtiötä on ilmiriidoissa keskenään. Areva on lopettanut uraanin tuonnin ja kieltäytynyt ottamasta käytettyä ydinpolttoainetta vastaan jälleenkäsittelyä varten jouduttuaan riitoihin ydinsähköyhtiö EDF:n kanssa. Arevan pääjohtaja Anne Lauvergeon toivoo Sarkozyn hallituksen puuttuvan asiaan.

EDF tuottaa 77% Ranskan sähköstä ja Areva tuottaa 68% EDF:n reaktoreiden tarvitsemasta polttoaineesta. EDF sanoo varastojensa riittävän useiden kuukausien ajan, joten reaktoreita ei tarvitse heti ryhtyä sulkemaan.

Tarkemmat tiedot The Timesin artikkelista 18.1.2010:
http://business.timesonline.co.uk/tol/business/industry_sectors/natural_resources/article6992750.ece

Above link to The Times article "Bitter row throws French nuclear industry into turmoil" (January 18, 2010)


perjantai 15. tammikuuta 2010

Kanadalainen ydinvoima-asiantuntija Gordon Edwards Kajaanissa lauantaina 16.1.2010

Gordon Edwards esiintyy yleisötilaisuudessa Kajaanin Raatihuoneella lauantaina 16.1. klo 11:00-14:00. Lisätietoja professori Edwardsista aiemmissa blogikirjoituksissa.

Professor Gordon Edwards in Kajaani Raatihuone on Saturday 16.1. from 11:00 to 14:00.

Artikkeli uraanin terveysvaikutuksista ladattavissa netissä

Brugge, Doug; de Lemos, Jamie; Oldmixon, Beth: "Exposure Pathways and Health Effects with Chemical and Radiological Toxicity of Natural Uranium: A Rewiew", Rewiews of Environmental Health, Volume 20, No 3, 2005, http://scholar.google.fi/scholar?hl=fi&client=firefox-a&rls=com.ubuntu:en-US:unofficial&hs=y12&q=author:%22Brugge%22+intitle:%22Exposure+pathways+and+health+effects+associated+with+...%22+&um=1&ie=UTF-8&oi=scholarr, 15.1.2010

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Ydinvoima-asiantuntija Gordon Edwards lehdistötilaisuudessa Helsingissä torstaina 14.1.2010

Kutsu toimittajille:

Tervetuloa torstaina 14.1. klo 9.30 aamukahville Suomen luonnonsuojeluliittoon tapaamaan kansainvälisesti arvostettua uraanivoiman asiantuntijaa, professori Gordon Edwardsia

Kanadalainen matematiikan ja fysiikan professori Edwards on toiminut esimerkiksi maansa hallituksen ydinvoima-asiantuntijana. Hän on tutkinut ydinvoiman tuotantoketjua kokonaisuutena. Edwardsilla on selvä näkymys ydinvoiman ja ilmastonmuutoksen torjumisen välisestä suhteesta.

Suomessa Gordon Edwards on kiertänyt loppiaisesta tutustumassa maamme uraanivoimahankkeisiin, ja hän on luennoinut yleisötilaisuuksissa Rovaniemellä, Simossa, Oulussa, Pyhäjoella, Loviisassa ja Porvoossa. Hän on tavannut kuntien edustajia ja kansanedustajia sekä vieraillut Loviisan ydinvoimalassa johdon vieraana.

Gordon Edwards esittelee uraanivoiman tuotantoketjun ongelmia torstaina 14.1.2010 Suomen luonnonsuojeluliitossa (os. Kotkankatu 9, Helsinki). Esitys on englanninkielinen.

Ohjelma:

9:30 Aamukahvitarjoilu
9:40 Gordon Edwards
10:10 Mahdollisuus kysymyksiin, kommentteihin ja keskusteluun
10.30 Tilaisuus päättyy

Taustatietoa:

Gordon Edwards (s. 1940) on matematiikan ja fysiikan professori Montrealin Vanier Collegessa sekä Canadian Coalition for Nuclear Responsibility -järjestön puheenjohtaja. Hän on toiminut niin viranomaisten kuin kansalaisjärjestöjenkin asiantuntijana.

Edwardsia kiinnostaa kaikki ydinpolttoainekiertoon liittyvät vaiheet uraanin louhinnasta korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoittamiseen. Hän on perehtynyt myös ydinvoiman ja ydinaseiden väliseen yhteyteen. Vaikka Edwards on huolestunut ilmastokysymyksestä, hän on ollut vakaasti sitä mieltä, ettei ydinvoima ole ratkaisu ilmaston lämpenemiseen.

Edwards on ottanut aktiivisesti ja keskeisesti osaa Kanadassa käytyyn ydinvoimakeskusteluun. Gordon Edwards tunnetaan selkeänä esiintyjänä ja hän on suosittu luennoitsija.

Lisätietoja:
- Janne Björklund, ydinvoimakampanjavastaava, puh. +358 50 535 3205, janne.bjorklund@sll.fi
- http://www.vaniercollege.qc.ca/main/faculnws/edwards/
- http://en.wikipedia.org/wiki/Gordon_Edwards.

Matti Nieminen, viestintäpäällikkö
Suomen luonnonsuojeluliitto ry
puh. +358 9 228 08 222, +358 50 5642283
matti.nieminen@sll.fi, http://www.sll.fi

Gordon Edwards kiertää Suomea tammikuussa 2010. Lisätietoja vierailupaikkakunnista ja - ajoista aiemmissa blogikirjoituksissa. Kaikista tilaisuuksista Ranua Rescuella ei ole paikkatietoja, katso paikalliset tiedotusvälineet sekä ilmoitukset.

Canadian professor in Physics and expert on uranium power Gordon Edwards is giving a press conference in Suomen Luonnonsuojeluliitto office on Thursday morning 14.1.2010. The conference starts at 9:30 with coffee and professor Edwards lecture starts at 9:40.
He is on tour in Finland in January, more info about his lectures and whereabouts earlier in this blog + local newspapers and annoucements.

torstai 7. tammikuuta 2010

Kanadalainen ydinvoima-asiantuntija Gordon Edwards Joensuussa 14.1.2010

Kanadalainen ydinvoima-asiantuntija professori Gordon Edwards kertoo faktatietoa uraanista Joensuussa to 14.1. klo 18 nuorisotoimen kokoustiloissa Suvantokatu 1, sisään Rantakadun puolelta sisäpihalle, josta viitotus (II krs). Tilaisuudessa on tulkkaus ja sinne on vapaa pääsy.

Professori Edwards kiertää Suomea tammikuussa. Tarkempia tietoja luennoista ja niiden ajankohdista esimerkiksi aiemmin tässä blogissa.

Canadian nuclear energy expert, professor Gordon Edwards is on a lecturing tour in Finland in Janyary 2010. He is giving lectures in English, translation into Finnish. In 14.1. he is giving a lecture in Joensuu, in the nuorisotoimi lecturing room, Suvantokatu 1 (entrance from Rantakatu side into the inner yard, there will be signs, 2nd.floor). Info about other lectures and places earlier in this blog.

Namura Finland Oy on luopunut valtauksistaan Suomessa!

Uraanin etsintäyhtiö Namura Finland Oy on luopunut kaikista valtaus- ja jatkoaikahakemuksistaan sekä valtauksistaan. Asia selviää TEM:n uusimmasta (070110) varaus- ja valtaustaulukosta. Yhtiöllä oli myönnettyjä valtauksia Kuhmossa, Paltamossa ja Kuusamossa, sekä valtaushakemuksia Joensuussa, Kontilahdella, Kärsämäellä, Kuhmossa, Sotkamossa ja Paltamossa.

Kainuun Sanomien uutinen aiheesta:
http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite/Sivupohja_Talous/1194633467326/artikkeli/namura+vetaytyi+kainuuseen+jaa+enaa+yksi+uraanivaltaus.html

Uranium prospecting (but not mining) company Namura Finland Oy has given up all it's applications for uranium prospecting. It had approved applications in Kuhmo, Paltamo and Kuusamo, and several applications mainly in eastern Finland.

tiistai 5. tammikuuta 2010

"Uraanin vaarat" -luento Oulussa 11.1.2010

Ainutlaatuinen tilaisuus nähdä, kuulla ja tavata kanadalainen
ydinvoima-asiantuntija Gordon Edwards Oulussa maanantaina 11.1.2010.
Edwards pitää luennon aiheesta Uraanin vaarat Oulun yliopistolla
salissa PR101 kello 16.15 - 18. Tule paikalle kuulemaan, mitä herralla
on sanottavaa!

Professori Gordon Edwards on Kanadan tunnetuin ydinvoimakriitikko. Hän
syntyi vuonna 1940 ja on toiminut matematiikan ja fysiikan
professorina Montrealin Vanier Collegessa. Hän on myös ollut mukana
ydinvoiman vastaisessa toiminnassa jo neljä vuosikymmentä. Edwads on
ollut mukana perustamassa Kanadalaista ydinvoimaverkostoa (Canadian
Coalition for Nuclear Responsibility) ja vielä tänäkin päivänä hän
toimii kyseisen järjestön puheenjohtajana. Ydinvoima kysymyksissä
Edwardsin mielipidettä kuuntelevat niin viranomaiset kuin
kansalaisjärjestötkin.

Edwards on kiinnostunut ydinenergiatuotannon kaikista vaiheista -
aina uraanin etsimisestä korkea radioaktiiviseen ydinjätteeseen asti.
Hän on lisäksi huolestunut ydinvoiman suhteesta ydinaseiden
leviämiseen, sillä näitä ei voida toisistaan erottaa. Ja vaikkakin
ilmaston lämpeneminen huolestuttaa Edwardsia on hän sitä mieltä, ettei
ydinvoima ole ratkaisu pulmaan. Vuosien saatossa Edwards on
myötävaikuttanut monen ydinvoimaprojektin lykkäämiseen tai kokonaan
lopettamiseen Kanadassa.

Puhujana Edwards on erittäin pidetty, sillä hän osaa esittää asiansa
vakuuttavasti ja läpinäkyvästi. Nyt pidetyn luennon alkuperäinen nimi
on "Metalli, joka tappaa eniten". Luento on erittäin ajankohtainen,
sillä tällä hetkellä Pohjois-Suomeen suunnitellaan niin ydinvoimalaa
kuin uraanikaivoksiakin.

Lisätietoa Gordon Edwardsista löydät Vanier Collegen sivuilta:
http://www.vaniercollege.qc.ca/main/faculnws/edwards/ tai
wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Gordon_Edwards.

Käytä siis tilaisuutesi ja tule kuuntelemaan Kanadalaista Ydinvoima
asinatuntijaa. Tilaisuudessa myös kahvitarjoilu.

Luennon järjestävät Oulun yliopiston ylioppilaskunta sekä
Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Kanadalainen ydinvoima-asiantuntija Gordon Edwards Suomeen tammikuussa 2010

Vierailupaikkakunnat ja ohjelma pääpiirteittäin:

Lauantai 9.1 Rovaniemi, Lapponia -halli pääkirjastossa klo 12:00-15:00

Lauantai-ilta 9.1 Kemi

Sunnuntai 10.1. Simo, Maksniemen koululla klo 10:00-14:00, seminaari "Why is it important to say NO to nuclear power? / Miksi on tärkeää sanoa ydinvoimalle EI?"

Maanantai 11.1. Oulu, luento Oulun yliopistolla klo 15:00-17:00

Tiistai 12.1. Pyhäjoki

Tiistai 12.1. Loviisa, yleisötilaisuus alkaen klo 18:00/19:00, "Voiko ydinvoima ratkaista ilmastonmuutoksen?"

Keskiviikko 13.1. Porvoo, lehdistötilaisuus Kulttuurikeskuksessa klo 13:00/14:00

Torstai 14.1. Helsinki, lehdistötilaisuus toimittajille Suomen Luonnonsuojeluliiton tiloissa, Kotkankatu 9, lisätiedot Janne Björklund, puh. +358 50 535 3205, janne.bjorklund@sll.fi

Torstai 14.1. Joensuu, yleisötilaisuus klo 18:00, nuorisotoimen kokoustiloissa Suvantokatu 1, sisään Rantakadun puolelta sisäpihalle, josta viitotus (II krs).

Lauantai 16.1. Kajaani, yleisötilaisuus Raatihuoneella klo 11:00-14:00

Gordon Edwards Wikipediassa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Gordon_Edwards