tähän mennessä tapahtunut / happened so far:

Ranua Rescue -kampanja sai alkunsa heinäkuussa 2009 Tervolassa, Etelä-Lapissa, järjestetyllä kansainvälisellä "Ei uraanivoimaa /no uranium power" -leirillä, jonka järjestävänä tahona oli Ydinvoimavapaa Suomi / Nuclear Free Finland -verkosto. VIDEO Tervolan leiristä täällä. Video from Tervola "No Uranium Power" -camp can be found here.
Ranua Rescue on Suomen ensimmäinen maastoon jalkautunut uraanikaivossuunnitelmia vastustava kampanja. Arevan toimia tarkkaileva leiri pystytettiin Asentolamminojalle elokuussa 2009. Kampanjan puitteissa on järjestetty AREVAn Ranuan suunnitelmia vastustavia mielenosoituksia ympäri Suomen sekä muualla Euroopassa, Suomen uraanikaivostilanteesta kertovia infotilaisuuksia sekä uraanikaivosten vaikutuksia käsittelevä seminaari Ranualla 7.11.2009 - jonka yhteydessä järjestettiin myös Ranuan historian suurin (80 hlöä) ja värikkäin mielenosoitus. Ranuan tilanteesta ja uraanikaivoksista on tiedotettu tukikeikoilla, elokuvailloissa ja muissa tapahtumissa useilla muilla paikkakunnilla Suomessa. Ranua Rescuen leiri päätettiin laittaa talviteloille joulukuun alussa, sillä silloin alkoi työ - ja elinkeinoministeriön antaman valtauspäätöksen pitkä odottelu. Kaivosyhtiö vaihtui vapun aattona 30.4.2010 kauppojen myötä AREVAsta kanadalaiseksi Mawson Resources Limited:iksi.Päätöstä valtausoikeudesta ei ole vielä tehty.
Lue lisää blogistamme!
This blog is written both in Finnish and English. English texts written in this colour. Check also our links and news ------>
Canadian uranium mining company Mawson Resources Limited is threatening to poison vast areas in Finnish Lapland by uranium mining. Ranua Rescue campaign started on summer 2009 to stop uranium prospecting in Ranua, a municipality in Southern Lapland. The campaign is internationally oriented and in addition to having a camp in Ranua has arranged demonstrations, info-nights, seminars and support gigs in many cities in Finland to draw attention to the destructing sides uranium mining - an issue hardly discussed in Finland.
Meidät löytää myös Facebookista! You can also find us in Facebook! Here is a video from Ranua Rescue camp (Aug 2009-Dec 2009).

sunnuntai 30. elokuuta 2009

RRAMM! Tule uraaninetsinnän tarkkailuleirille Ranualle.

Ranuan metsaa - forest in Ranua

26. elokuuta Ranua Rescue Areva Mining Monitors (RRAMM), tai "Arevan kaivostarkkailijat", pystytti leirin Ranualle, Etelä-Lappiin. Tarkkailemme Arevan toimintaa alueella ja tuemme uraaninlouhinnan vastaista kamppailua täällä ja kaikkialla.

Olemme löytäneet kauniin paikan leirille järven läheisyydestä, vanhasta metsästä aivan Arevan jättimäisen valtausalueen reunalta. Toivomme leirille huomaavaisia ja vastuuntuntoisia ihmisiä, taitoja, tarvikkeita, tukea, naurua ja omistautumista!

Huomioithan, että leiri on päihteetön alue. Olemme leirillä paikallisten aktivistien kutsumina vieraina. Kun haluat tulla leirille, ota meihin etukäteen yhteyttä camp (at) nuclearfreefinland.org tai leiripuhelimeen +358 40 365 2041, ja kerro milloin saavut Ranualle.

Seuraa uutisia www.nuclearfreefinland.org ja blogista www.ranuarescue.blogspot.com.

Julkaisemme pian kuvia alueelta, sekä aikataulun, koska ihmisiä tarvitaan eniten, mitä muuta leirillä tarvitaan, sekä tietoa tulevista tapahtumista.

Leirillä tarvitaan paljon materiaalia, työkaluja ja taitoja! Jos voit auttaa, ota yhteys camp@nuclearfreefinland.org (Toivelista viestin lopussa.)

Merkkaa tähän doodle-kalenteriin minä päivinä tulet varmasti olemaan leirillä, niin voimme paremmin ennakoida leirin osallistujamäärää!

TAUSTATIETOA:

Ranua Rescue -kampanja on pystyttänyt tarkkailuleirin Ranualle Asentolamminojan valtausalueen tuntumaan. Viranomaisilta ja Arevalta on tullut ristiriitaista tietoa haettuun valtausalueeseen liittyen. Paikalliset kaivoshanketta vastustavat ihmiset epäilevät että sanat ja teot eivät osu yksiin.

Areva on ilmoittanut useaan kertaan, ettei tee enää alueella tutkimustöitä ennen työ - ja elinkeinoministeriöstä (TEM) saamaansa valtauspäätöstä. Kuitenkin alueella on jo vähintään kaksi maahan porattua putkea, jotka on suljettu huolellisesti, ja joita asiantuntija epäilee valokuvan perusteella syväkairauksiksi. Reikien syvyyttä on mahdotonta tietää. Lapin ympäristökeskuksen ympäristönsuojelupäällikkö on myöntänyt, että Areva voi halutessaan aloittaa syväkairaukset pelkällä maanomistajan luvalla. Maanomistaja on jo antanut tämän luvan Arevalle.

Kaivoslaki menee asiassa ympäristönsuojelulain edelle, joten ympäristökeskuksella ei ole edes mahdollisuutta estää kaivoslain sallimia porauksia, jos ei se voi varmuudella sanoa että toimet tulisivat aiheuttamaan vakavaa vahinkoa ympäristölle. Arviot toimien seurauksista taas ovat ristiriitaisia.

Tästä johtuen tarkkailuleiri on päätetty pystyttää mahdollisimman nopeasti. Paikalla olevat ihmiset taltioivat kaikki alueella tehdyt työt, ja mikäli alueella yritettäisiin kairata, kutsuu ryhmä välittömästi lisää ihmisiä paikalle ja valmistautuu toimintaan. Jo pelkän tarkkailijaryhmän paikallaolon toivotaan kuitenkin hidastavan niitä töitä joita ei haluta tehdä julkisesti.

Valtauspäätös tullee työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM) ensi vuonna. Säteilyturvakeskuksen mukaan Syväkairauksia tehdään useimmiten maan ollessa jäässä ja Arevalla on laillinen oikeus aloittaa ne jo ennen TEM:n myönteistä päätöstä. Syksyn aikana on tarkoitus valmistella puitteet joissa myös talvileireily on mahdollista. Leirille voi tulla yhdeksi yöksi tai vaikka kuukausiksi, oman elämäntilanteen ja erähenkisyyden mukaan. Tämäntyyppisiä tarkkailuleirejä on muuallakin maailmassa ja niiden kanssa aiotaan olla yhteydessä.

TOIVELISTA:

Leirillä tarvitaan paljon materiaalia, työkaluja ja taitoja. Jos voit auttaa, ota yhteys camp@nuclearfreefinland.org

Vaatteita:
Sadevaatteita, hanskoja, pitkiä alushousuja, sukkia, lämpimiä vaatteita

Leiritarvikkeita:
Kirveitä, ladattavia pattereita (AA ja AAA) vilttejä, sahoja, trangioita ja kamiinoita, kynttilöitä, ämpäreitä, keittovälineitä, astioita, ruokaa, ensiaputarvikkeita, kaasua keittämiseen, riippumattoja, lyhtyjä, pressua, telttoja, makuupusseja, taskulamppuja ja otsalamppuja, termoskannuja, työkaluja, rakennustarvikkeita kuten lautoja, vaneria, savea, heinäpaaleja, rautaverkkoa, käytetty asuntovaunu...

Kuljetusvälineitä:
Polkypyöriä, autoja, pakettiautoja, mopoja, sekä työkaluja niiden ylläpitoon.

Toimistotarvikkeita:
Puhelimia, tietokoneita, kyniä, videokameroita, kasetteja, ja kaikenlaista toimistotavaraa.

Ihmisiä:
Muusikoita, kiipeilijöitä, mekaanikkoja, puuseppiä, leipureita, sponsoreita, asianajajia, luonnonystäviä ja kaikki muutkin!

perjantai 28. elokuuta 2009

URGE MUNICIPAL BOARD MEMBERS IN LAPLAND TO VOTE NO FOR URANIUM PROSPECTING!

Municipal government in Ranua, south of Finnish Lapland, 3rd of August 2009 voted yes for the company Areva Resouces Finland Oy plans for prospecting uranium in the municipality - without consulting the municipal board. Now 11 of the municipal board members are trying to get the decision to the board for it to give it's stance. Most of the board members belong to the Central Party of Finland which is very popular in the Finnish countryside. The Party's policy has been very positive towards nuclear energy and uranium mining despite nuclear industry's devastating effects to the environment. Now it's very important to urge especially the board member's belonging to the Central Party to vote NO for uranium mining!

More info in the model letter below.

Contact info of municipal board members (KESK=The Central Party)
http://www.ranua.fi/?Deptid=18543

All the email addresses in a row:
Mirva.Salmela@ranua.fi, Paivio.karttunen1@luukku.com, keijo.ruonala@osao.fi, Jaanahosio@wippies.fi, Veijo.Illikainen@pp.inet.fi, Kaisa.Illikainen-Niemela@alko.fi, Eila.Impio@pp.inet.fi, Tarja.Impio@ranua.fi, Tuula.Karjalainen@pp.inet.fi, u.karttunen@hotmail.com, rkuoksa@hotmail.com, Hannu.Kuukasjarvi@pp.inet.fi, Jouni.Lohi@hotmail.com, hannuniemin@pp.inet.fi, Matti.Nikula@pp.inet.fi, sotka34@hotmail.com, ismo.petajajarvi@gmail.com, Kirsi.Saaranen@luukku.com, Tapio.Saukko@paliskunnat.fi, pitopalvelu.simontaival@pp.inet.fi, Matti.Simontaival@pp.inet.fi, Toivo.Saaskilahti@luukku.com, Viola.Tarujarvi@pp.inet.fi, Tuomas.Vanhala@roiakk.fi, Lauri.Vaarala@ranuanautokoulu.fi, Anna-Maija.Osterberg@ranua.fi

Dear Sir or Madam,

I am concerned to hear that the french company Areva is planning to dig for uranium in northern Finland. Uranium mining is not the same as mining of usual metals. Uranium and its decay products an known to cause cancer and due to the mining, these substances will be spread in the environment, for example through groundwater, raising cancer rates in the municipality and around.

Arevas policy concerning health risks is not very responsible. The company was even nominated for an Anti Oscar Award in January 2008 as a corporation that has wreaked a lot of social and ecological damage, because Areva is mining uranium in northern Niger where mine workers are not informed about health risks, and analysis shows radioactive contamination of air, water and soil. The local organization that represents the mine workers speaks of "suspicious deaths among the workers, caused by radioactive dust and contaminated groundwater."

If you accept uranium prospecting in Ranua, you will be responsible for the health risks the inhabitants of your community will have to bear. You will be responsible for the spreading of radioactivity in the environment. You will be responsible for higher cancer rates and the early death of people you are supposed to represent. What is more, you are adding to the continuation of operation of nuclear power plants, which are also a continuous health risk to the population and can cause even greater damage due to accidents with even greater emission of radioactivity. Also, the spent fuel rods from nuclear power plants can be used to build atomic bombs and smaller radioactive weapons who contaminate the living environment of normal citizens for many years.

If you take a stand against uranium prospecting in Ranua, your community might not only prevent uranium mining on the grounds of your municipality, but also set an example for other municipalities in Lapland and the whole of Finland. If you speak against uranium prospecting, you can stop these dangerous plans which are more harmful than beneficial and stand up for the interests of the local population.

Please vote NO to uranium prospecting and act against the risks of uranium mining and nuclear power!

Sincere regards,
(your name)

Ranua Rescue Group
ranuarescue@gmail.com

torstai 27. elokuuta 2009

Ranuan valtuusto haluaa päättää itse Arevan hakemuksesta- Ranua Council took their right to say their opinion

Ranuan Valtuusto on tänään päättänyt, että he äänestävät lausunnostaan Arevan valtaushakemukseen. Mutta tilanne tuntuu toivottomalta ja vallalla on uskonpuute siitä onko lausunnolla merkitystä. He ovat silti tarpeeksi rohkeita vaatiessaan oikeutta lausua asiasta mielipiteensä.

Oikeastaan he ovat oikeassa. Heidän päätöksensä ja vastustamisensa on vain symbolista; ministeriö tekee lopullisen päätöksen ja aikaisemminkaan se ei ole välittänyt kunnan vastustavasta mielipiteestä. Tämä on lainmukaista.

Emme tiedä vielä milloin lopullinen äänestys on, mutta sen on oltava ennen kuun loppua.


Today they had Ranua council and they have decided that they will vote for their decision about Arevas claim application. But they are having lack of hope that it would matter. But they are enought brave to say that they have their right to say what they think.

In away that is true: their decision and opposition is only symbolic; Ministry is making the final desicion and as far as they had made those desicions before, it has never cared if there is even strong opposition in municipality. That is according to the law.

We don`t have yet the date when they will vote, but it must be before 30th of this month.

tiistai 11. elokuuta 2009

Ranua Rescue on täällä!

Ranua Rescue toimii tukeakseen paikallisten kamppailua Suomessa ja kansainvälisesti.

Valtausalueella on useita soita ja pieniä vesistöjä, jotka ovat yhteydessä pohjavesialueisiin. Alueen vesistöt laskevat Natura-alueeseen kuuluvaan Simojokeen. Koeporauksia tehtäisiin yhteensä toistakymmentä kilometriä ja ne ulottuisivat mahdollisia pohjavesiesiintymiä syvemmälle. Mikäli radioaktiivinen malmi pääsee kosketuksiin veden kanssa, seuraukset voivat olla kohtalokkaat sekä alueen pohjavedelle että Simojoelle. Tutkimuksiin osallistuva Geologian tutkimuskeskus kieltää riskin olemassaolon siitä huolimatta, että pohjaveden pilaantuminen on ollut usein uraaninlouhinnan välitön seuraus.

Maailmalla uraaninlouhinta on aiheuttanut valtavia ympäristötuhoja, ja siitä on luovuttu muualla Euroopassa juuri ympäristösyiden vuoksi. Ranualla toimiva Areva on vastuussa mm. laajoista ympäristötuhoista louhinta-alueillaan Nigerissä sekä skandaalin aiheuttaneesta louhintajätteeen leväperäisestä käsittelystä Ranskassa. Areva toimii tällä hetkellä Suomessa myös rakentamalla fiaskoksi kääntynyttä EPR-ydinreaktoria Eurajoen Olkiluodossa.

Tervolassa 20-27.7 2009 pidetyllä kansainvälisellä Ei uraanivoimaa!-leirillä vieraili ranualaisia kaivausten vastustajia pyytämässä apua muilta ydinvoimaa vastustavilta henkilöiltä ja liikkeiltä. Ranualaiset aktiivit ovat yrittäneet tiedottaa alueen päättäjiä ja asukkaita uraanikaivostoiminnan riskeistä. He ovat järjestäneet tiedotustilaisuuksia, keränneet nimiä uraaninlouhinnan kieltoa vaativaan addressiin erilaisissa tapahtumissa ja kirjoittaneet paikallislehtiin. Paikallisen kansalaisliikkeen mahdollisuudet vaikuttaa ovat kuitenkin rajalliset tilanteessa jossa vastassa ovat massiivinen uraanivoimateollisuuden lobbauskoneisto ja valtion energiapolitiikka,joka suosii kaivosteollisuutta Pohjois- Suomessa. Ranuan tilannetta käsitelleessä työryhmässä päätettiin alkaa tukemaan ranualaisia valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla.


Liikkeitä ja informaatiota:

http://www.uraanivoima.com/?p=ranua
http://www.uraaniton.org/sivu/
http://www.nuclearfreefinland.org/fi/uraaninlouhinta-suomessa
http://www.olkiluoto.info/fi/21/3/
http://en.wikipedia.org/wiki/Uranium_mining

Joitain kokemuksia Arevasta ja uraaninlouhinnasta maailmalta:

http://yle.fi/mot/kj061023/kasikirjoitus.htm (uraanisotku á la Areva)
http://www.somalipress.com/news/2009-mar-31/desert-residents-pay-high-price-lucrative-uranium-mining.html
http://www.miningwatch.ca/updir/Uranium_Canada_web.pdf
http://tekknorg.wordpress.com/2008/07/08/france-30-cubic-meter-of-uranium-solution-leaked/


AREVA ja GTK:
http://www.areva.com/
http://en.wikipedia.org/wiki/Areva_NC
http://www.gtk.fi/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Geologian_tutkimuskeskus

maanantai 10. elokuuta 2009

Toimintakutsu: URAANIN ETSINTÄ LOPETETTAVA RANUALLA!

Areva Resources Finland Oy on hakenut valtauslupaa työ- ja
elinkeinoministeriötä Ranuan ja Rovaniemen kunnissa sijaisevalle
alueelle. Ennen valtausluvan myöntämistä Areva on aloittanut yksityisen
maanomistajan luvalla koekaivannot Ranuan Isokankaalla. Maanomistaja on
antanut luvan myös koeporauksiin.


(kuva otettu 10.8.2008 Arevan tutkimusalueella)

Jo koeporaukset voivat saastuttaa alueen vesistöjä ja pohjavesiä.
Valtausalueella on useita soita ja pieniä vesistöjä, jotka ovat yhteydessä
pohjavesialueisiin ja Natura-alueeseen kuuluvaan Simojokeen. Ranuan
kunnanhallitus antoi 3.8.2009 suostumuksensa uraanin etsinnöille.

Uraani on yksi maailman myrkyllisimpiä aineita. Louhittu uraani
rikastetaan kaivospaikkakunnalla, jolloin 99% säteilevästä
kaivosjätteestä jää paikkakunnalle. Kaivosjäte säilyy erittäin
vaarallisena kymmeniä tuhansia vuosia. Uraanin kuljetuksiin sisältyy aina
vakavan onnettomuuden riski.

Radioaktiivisen saasteen leviäminen valtausalueelle ja sitä ympäröiviin
kuntiin lopettaisi siellä marjastuksesta, sienestyksestä, yrttien
keruusta, poronhoidosta, maanviljelystä ja kalastuksesta toimeentulonsa
saavien ihmisten elinkeinon. Uraanikaivokset ovat vahingollisia ihmisille
ja ympäristölle, minkä vuoksi kaivostoimintaa onkin siirretty Euroopasta
mm. alkuperäiskansojen maille. Jätetään uraani minne se kuuluukin!

Tule mukaan esittämään näkemyksesi säteilyvapaan Lapin puolesta

TORSTAINA 13.8.2009 TAMPEREEN KESKUSTORILLE KLO 12 tai Kolmen Sepän patsaalle
HELSINKIIN KLO 15 (kulkue lähtee eteenpäin klo 15.30) Ota mukaasi
esimerkiksi katuliituja, oma banderolli, soittimia tai oma kaasunaamari!

terveisin Ranua Rescue -ryhmä


Lisätietoja ranuarescue@gmail.com tai p.040-7319823

Helsingissä mielenosoituksen rekvisiittatalkoot ti 11.8. klo 16 alkaen

Sosiaalikeskus Satamassa Kyläsaarenkadulla (bussi 68 rautatientorilta
tulee viereen, myös Kalasataman metroasemalta on lyhyt kävelymatka Arabian
suuntaan). Ehdit vielä myös kirjoittaa näkemyksesi Ranuan
kunnanvaltuutetuille, joista moni haluaisi kaivospäätöksen käsiteltäväksi
valtuustoon. Yhteystiedot löytyvät mm.sivulta:
http://nuclearfreefinland.org/en/nuclear-information

Lisätietoja tilanteesta:

http://nuclearfreefinland.org/fi/lisaeae-tietoa-ydinvoimasta