tähän mennessä tapahtunut / happened so far:

Ranua Rescue -kampanja sai alkunsa heinäkuussa 2009 Tervolassa, Etelä-Lapissa, järjestetyllä kansainvälisellä "Ei uraanivoimaa /no uranium power" -leirillä, jonka järjestävänä tahona oli Ydinvoimavapaa Suomi / Nuclear Free Finland -verkosto. VIDEO Tervolan leiristä täällä. Video from Tervola "No Uranium Power" -camp can be found here.
Ranua Rescue on Suomen ensimmäinen maastoon jalkautunut uraanikaivossuunnitelmia vastustava kampanja. Arevan toimia tarkkaileva leiri pystytettiin Asentolamminojalle elokuussa 2009. Kampanjan puitteissa on järjestetty AREVAn Ranuan suunnitelmia vastustavia mielenosoituksia ympäri Suomen sekä muualla Euroopassa, Suomen uraanikaivostilanteesta kertovia infotilaisuuksia sekä uraanikaivosten vaikutuksia käsittelevä seminaari Ranualla 7.11.2009 - jonka yhteydessä järjestettiin myös Ranuan historian suurin (80 hlöä) ja värikkäin mielenosoitus. Ranuan tilanteesta ja uraanikaivoksista on tiedotettu tukikeikoilla, elokuvailloissa ja muissa tapahtumissa useilla muilla paikkakunnilla Suomessa. Ranua Rescuen leiri päätettiin laittaa talviteloille joulukuun alussa, sillä silloin alkoi työ - ja elinkeinoministeriön antaman valtauspäätöksen pitkä odottelu. Kaivosyhtiö vaihtui vapun aattona 30.4.2010 kauppojen myötä AREVAsta kanadalaiseksi Mawson Resources Limited:iksi.Päätöstä valtausoikeudesta ei ole vielä tehty.
Lue lisää blogistamme!
This blog is written both in Finnish and English. English texts written in this colour. Check also our links and news ------>
Canadian uranium mining company Mawson Resources Limited is threatening to poison vast areas in Finnish Lapland by uranium mining. Ranua Rescue campaign started on summer 2009 to stop uranium prospecting in Ranua, a municipality in Southern Lapland. The campaign is internationally oriented and in addition to having a camp in Ranua has arranged demonstrations, info-nights, seminars and support gigs in many cities in Finland to draw attention to the destructing sides uranium mining - an issue hardly discussed in Finland.
Meidät löytää myös Facebookista! You can also find us in Facebook! Here is a video from Ranua Rescue camp (Aug 2009-Dec 2009).

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Lehdistöä ja vierailijoita leirillä

Viime päivinä leirillä on käynyt paljon vierailijoita, mukanaan ilahduttavan herkullisia ruokalahjoituksia...Maanantaina järjestimme lehdistötilaisuuden, jonne saapui sekä toimittajia että paikallisia tututustumaan leiriin haastattelemaan telttailijoita. Kahvin ääressä haasteltiin jätehuollosta, energiantuotannosta ja alueen historiasta sekä suunniteltiin leirin talvenkestävyyden parantamista.

Illalla Ranuan valtuustosalissa näytettiin dokumentti Area 32, joka kertoo yhden perheen kokemusten kautta askolalaisten kamppailusta Arevan uraanikaivosta vastaan kolme vuotta sitten. Kansanliike Itä-Uudellamaalla onnistui pysäyttämään kaivoshankkeen. Toivottavasti elokuva herättää optimismia ja ajatuksia sovellettavaksi muuallakin. Elokuvan tuli katsomaan noin 20 ihmistä, minkä jälkeen vaihdettiin ajatuksia tilanteesta Ranualla ja suunniteltiin tulevaa toimintaa. Lauantaina lähdemme Ranuan Hillatorille jakamaan kakkua ja uraanitietoutta.

Aurinko on hemmotellut leiriä, ja aurinkopaneelin ansiosta akut latautuvat nopeasti...Poroerotus on alkamassa, poroja kulkee pienissä laumoissa leirin ohi päivittäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti