tähän mennessä tapahtunut / happened so far:

Ranua Rescue -kampanja sai alkunsa heinäkuussa 2009 Tervolassa, Etelä-Lapissa, järjestetyllä kansainvälisellä "Ei uraanivoimaa /no uranium power" -leirillä, jonka järjestävänä tahona oli Ydinvoimavapaa Suomi / Nuclear Free Finland -verkosto. VIDEO Tervolan leiristä täällä. Video from Tervola "No Uranium Power" -camp can be found here.
Ranua Rescue on Suomen ensimmäinen maastoon jalkautunut uraanikaivossuunnitelmia vastustava kampanja. Arevan toimia tarkkaileva leiri pystytettiin Asentolamminojalle elokuussa 2009. Kampanjan puitteissa on järjestetty AREVAn Ranuan suunnitelmia vastustavia mielenosoituksia ympäri Suomen sekä muualla Euroopassa, Suomen uraanikaivostilanteesta kertovia infotilaisuuksia sekä uraanikaivosten vaikutuksia käsittelevä seminaari Ranualla 7.11.2009 - jonka yhteydessä järjestettiin myös Ranuan historian suurin (80 hlöä) ja värikkäin mielenosoitus. Ranuan tilanteesta ja uraanikaivoksista on tiedotettu tukikeikoilla, elokuvailloissa ja muissa tapahtumissa useilla muilla paikkakunnilla Suomessa. Ranua Rescuen leiri päätettiin laittaa talviteloille joulukuun alussa, sillä silloin alkoi työ - ja elinkeinoministeriön antaman valtauspäätöksen pitkä odottelu. Kaivosyhtiö vaihtui vapun aattona 30.4.2010 kauppojen myötä AREVAsta kanadalaiseksi Mawson Resources Limited:iksi.Päätöstä valtausoikeudesta ei ole vielä tehty.
Lue lisää blogistamme!
This blog is written both in Finnish and English. English texts written in this colour. Check also our links and news ------>
Canadian uranium mining company Mawson Resources Limited is threatening to poison vast areas in Finnish Lapland by uranium mining. Ranua Rescue campaign started on summer 2009 to stop uranium prospecting in Ranua, a municipality in Southern Lapland. The campaign is internationally oriented and in addition to having a camp in Ranua has arranged demonstrations, info-nights, seminars and support gigs in many cities in Finland to draw attention to the destructing sides uranium mining - an issue hardly discussed in Finland.
Meidät löytää myös Facebookista! You can also find us in Facebook! Here is a video from Ranua Rescue camp (Aug 2009-Dec 2009).

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Yleisötilaisuus uraanista Ranualla lauantaina 7.11. klo 15.00 alkaen

Ranua Rescue järjestää yleisötilaisuuden uraaniteollisuuden vaikutuksista Ranuan ala-asteella, Aapiskuja 6, lauantaina 7.11 klo 15 alkaen.

Yleisötilaisuudessa keskitytään uraanin terveysvaikutuksiin ja ydinvoimateollisuuden erityisesti alkuperäiskansoille aiheuttamiin ongelmiin. Lapissa uraanikaivostoiminta olisi uhka erityisesti matkailulle, luontaiselinkeinoille ja poronhoidolle. Tilaisuudessa pohditaan myös kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia tilanteessa, jossa paikallista yhteisöä on vastassa vaikutusvaltainen ja varakas teollisuudenhaara.

Yleisötilaisuuden ohjelma:

15:00-15:30 Opettaja ja ydinvoima-aktivisti Ulla Klözer: "Uraanin elinkaari ja jätteet".

15:30-16:00 Antropologi Ulla Valovesi: "Ydinvoimateollisuus ja ympäristörasismi. Uraanin louhinta, ydinkokeet ja ydinjätteet alkuperäiskansojen mailla Lounais-Yhdysvalloissa."

16:00-16:30 Keskustelua kahvin kera ja lyhyt tauko

16:30-17:30
Fysiikan tohtori Inge Schmitz-Feuerhake, työskennellyt professorina Bremenin yliopistossa Saksassa: "Uraanikaivostoiminnan terveysvaikutukset työntekijöihin ja asukkaisiin, kokemukset Saksasta"

17:30-18:00 Keskustelua kahvin kera ja lyhyt tauko.

18.00-18.30 Tervehdyksiä uraanikaivoksia vastustavilta liikkeiltä Suomesta ja muualta maailmasta.

18:30-19:00
Loppukeskustelu, kiitokset ja tilaisuuden päätös.

Aikaisemmin samana päivänä Lappilaiset uraanivoimaa vastaan ry järjestää uraanin etsintöjä vastustavan mielenosoituksen Ranualla klo 12:00. Kokoontuminen kunnantalon pihassa Aapiskujalla klo 11:30.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti