tähän mennessä tapahtunut / happened so far:

Ranua Rescue -kampanja sai alkunsa heinäkuussa 2009 Tervolassa, Etelä-Lapissa, järjestetyllä kansainvälisellä "Ei uraanivoimaa /no uranium power" -leirillä, jonka järjestävänä tahona oli Ydinvoimavapaa Suomi / Nuclear Free Finland -verkosto. VIDEO Tervolan leiristä täällä. Video from Tervola "No Uranium Power" -camp can be found here.
Ranua Rescue on Suomen ensimmäinen maastoon jalkautunut uraanikaivossuunnitelmia vastustava kampanja. Arevan toimia tarkkaileva leiri pystytettiin Asentolamminojalle elokuussa 2009. Kampanjan puitteissa on järjestetty AREVAn Ranuan suunnitelmia vastustavia mielenosoituksia ympäri Suomen sekä muualla Euroopassa, Suomen uraanikaivostilanteesta kertovia infotilaisuuksia sekä uraanikaivosten vaikutuksia käsittelevä seminaari Ranualla 7.11.2009 - jonka yhteydessä järjestettiin myös Ranuan historian suurin (80 hlöä) ja värikkäin mielenosoitus. Ranuan tilanteesta ja uraanikaivoksista on tiedotettu tukikeikoilla, elokuvailloissa ja muissa tapahtumissa useilla muilla paikkakunnilla Suomessa. Ranua Rescuen leiri päätettiin laittaa talviteloille joulukuun alussa, sillä silloin alkoi työ - ja elinkeinoministeriön antaman valtauspäätöksen pitkä odottelu. Kaivosyhtiö vaihtui vapun aattona 30.4.2010 kauppojen myötä AREVAsta kanadalaiseksi Mawson Resources Limited:iksi.Päätöstä valtausoikeudesta ei ole vielä tehty.
Lue lisää blogistamme!
This blog is written both in Finnish and English. English texts written in this colour. Check also our links and news ------>
Canadian uranium mining company Mawson Resources Limited is threatening to poison vast areas in Finnish Lapland by uranium mining. Ranua Rescue campaign started on summer 2009 to stop uranium prospecting in Ranua, a municipality in Southern Lapland. The campaign is internationally oriented and in addition to having a camp in Ranua has arranged demonstrations, info-nights, seminars and support gigs in many cities in Finland to draw attention to the destructing sides uranium mining - an issue hardly discussed in Finland.
Meidät löytää myös Facebookista! You can also find us in Facebook! Here is a video from Ranua Rescue camp (Aug 2009-Dec 2009).

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Huolestuneet maailmankansalaiset osoittivat mieltä ydinvoimaa vastaan Earth Hourin aikana

On Sunday 27.3.2010 small group of anti-nuclear activists from Belarus, Russia and Britain demonstrated against nuclear power during the Earth Hour in Helsinki, Finland, with a banner "Shut nuclear power and not just for an hour". The banner wa seen in Senate Square in the Helsinki centre and on front of the Parliament House.

Sunnuntaina 27.3 Helsingissä Earth Hourin aikana joukko aktivisteja muistutti ydinvoiman vaaroista osoittamalla mieltä eduskuntatalon ja valtioneuvoston edessä sekä Esplanadilla. Banderollissa luki 'sulkekaa ydinvoimalaitokset, eikä vain yhdeksi tunniksi'. "Ydinvoiman lisärakentaminen ei ole järkevää kenellekään. Suomen tuleva päätös lisäydinvoimasta on maailmanlaajuisesti erittäin tärkeä. Venäjällä ydinvoimarakentaminen on vain tekninen asia, lupaa ei tarvita kansanedustajilta. Toivon että Suomessa demokratia voi lopettaa vaarallisen
ydinvoimarakentamisen.', toteaa Andrey Ozharovskiy Ecodefence!-järjestöstä.

'Jos Suomi sanoo kyllä lisäydinvoimalle, se vaikuttaa useisiin maihin ja ne todennäköisesti innostuvat rakentamaan lisää. Ydinvoimasta
tulee näille maille kuolemanloukku', toteaa Jan Miniewicz, saksalainen
aktivisti. '60 vuoden jälkeen emme vieläkään tiedä miten ydinjätteestä
hankkiudutaan eroon turvallisesti. Ydinvoima ei ole myöskään ratkaisu
ilmastonmuutokseen - ydinvoima on vain yksi ongelma lisää', hän jatkaa.

Valokuvia: http://picasaweb.google.ru/idc.moscow/Helsinki20100327#

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti