tähän mennessä tapahtunut / happened so far:

Ranua Rescue -kampanja sai alkunsa heinäkuussa 2009 Tervolassa, Etelä-Lapissa, järjestetyllä kansainvälisellä "Ei uraanivoimaa /no uranium power" -leirillä, jonka järjestävänä tahona oli Ydinvoimavapaa Suomi / Nuclear Free Finland -verkosto. VIDEO Tervolan leiristä täällä. Video from Tervola "No Uranium Power" -camp can be found here.
Ranua Rescue on Suomen ensimmäinen maastoon jalkautunut uraanikaivossuunnitelmia vastustava kampanja. Arevan toimia tarkkaileva leiri pystytettiin Asentolamminojalle elokuussa 2009. Kampanjan puitteissa on järjestetty AREVAn Ranuan suunnitelmia vastustavia mielenosoituksia ympäri Suomen sekä muualla Euroopassa, Suomen uraanikaivostilanteesta kertovia infotilaisuuksia sekä uraanikaivosten vaikutuksia käsittelevä seminaari Ranualla 7.11.2009 - jonka yhteydessä järjestettiin myös Ranuan historian suurin (80 hlöä) ja värikkäin mielenosoitus. Ranuan tilanteesta ja uraanikaivoksista on tiedotettu tukikeikoilla, elokuvailloissa ja muissa tapahtumissa useilla muilla paikkakunnilla Suomessa. Ranua Rescuen leiri päätettiin laittaa talviteloille joulukuun alussa, sillä silloin alkoi työ - ja elinkeinoministeriön antaman valtauspäätöksen pitkä odottelu. Kaivosyhtiö vaihtui vapun aattona 30.4.2010 kauppojen myötä AREVAsta kanadalaiseksi Mawson Resources Limited:iksi.Päätöstä valtausoikeudesta ei ole vielä tehty.
Lue lisää blogistamme!
This blog is written both in Finnish and English. English texts written in this colour. Check also our links and news ------>
Canadian uranium mining company Mawson Resources Limited is threatening to poison vast areas in Finnish Lapland by uranium mining. Ranua Rescue campaign started on summer 2009 to stop uranium prospecting in Ranua, a municipality in Southern Lapland. The campaign is internationally oriented and in addition to having a camp in Ranua has arranged demonstrations, info-nights, seminars and support gigs in many cities in Finland to draw attention to the destructing sides uranium mining - an issue hardly discussed in Finland.
Meidät löytää myös Facebookista! You can also find us in Facebook! Here is a video from Ranua Rescue camp (Aug 2009-Dec 2009).

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Iloinen ydinvoimalaulu! Happy song about nuclear power!

Eduskunnan tekemä päätös lisäydinvoimasta vaikuttaa myös uraanikaivosten lupahakemuksiin. Kansainvälinen ydinenergiajärjestö IAEA varoittaa, että mikäli reaktoreita rakennetaan lisää, saattaa uraanista tulla pula jo lähimmän 20v. sisällä. (Ks. uutinen http://www.sr.se/sida/artikel.aspx?ProgramId=406&Artikel=3448132 ) Niinpä köyhistäkin uraaniesiintymistä tulee kiinnostavia ja taloudellisesti kannattavia.

Suomalaisen uraanin hyödyntämistä perustellaan myös sillä, että näin turvattaisiin "kotimaisen" energian saanti. Tämä on kuitenkin virheellinen väite, sillä uraania ei kansainvälisten säädösten mukaan saa rikastaa Suomessa, vaan se täytyy kuljettaa ydinasevaltioon rikastettavaksi. Rikastusprosessihan on samanlainen, tuotetaan fissiokelpoista U-235 -isotooppia sisältävää polttoainetta sitten ydinaseisiin tai ydinvoimaloihin. Jos uraanikaivoksia perustetaan Suomeen, täytyy uraania siis
kuljetella ensin ympäri Suomea, sitten keski-Eurooppaan ja sieltä takaisin. Kuljetukset ovat aina riskialttiita ja kuljetettava aines kuuluu myrkyllisimpiin ihmisen tuottamiin aineisiin.

On siis tärkeää vaikuttaa siihen, että Suomeen ei rakenneta yhtään reaktoria lisää! Katso ohjeet videon lopusta tai www.ydinvoima.fi. Kyseessä on Suomen ympäristöjärjestöjen yhteinen kampanja. Ranua Rescue mainostaa asiaa, ei järjestöjä!

Finnish parliament votes about whether to build more nuclear power or not. The vote takes place before midsummer 2010. This video promotes a campaign of the nature organizations of Finland which tries to effect on the vote. Ranua Rescue promotes the campaign, not the organizations.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti