tähän mennessä tapahtunut / happened so far:

Ranua Rescue -kampanja sai alkunsa heinäkuussa 2009 Tervolassa, Etelä-Lapissa, järjestetyllä kansainvälisellä "Ei uraanivoimaa /no uranium power" -leirillä, jonka järjestävänä tahona oli Ydinvoimavapaa Suomi / Nuclear Free Finland -verkosto. VIDEO Tervolan leiristä täällä. Video from Tervola "No Uranium Power" -camp can be found here.
Ranua Rescue on Suomen ensimmäinen maastoon jalkautunut uraanikaivossuunnitelmia vastustava kampanja. Arevan toimia tarkkaileva leiri pystytettiin Asentolamminojalle elokuussa 2009. Kampanjan puitteissa on järjestetty AREVAn Ranuan suunnitelmia vastustavia mielenosoituksia ympäri Suomen sekä muualla Euroopassa, Suomen uraanikaivostilanteesta kertovia infotilaisuuksia sekä uraanikaivosten vaikutuksia käsittelevä seminaari Ranualla 7.11.2009 - jonka yhteydessä järjestettiin myös Ranuan historian suurin (80 hlöä) ja värikkäin mielenosoitus. Ranuan tilanteesta ja uraanikaivoksista on tiedotettu tukikeikoilla, elokuvailloissa ja muissa tapahtumissa useilla muilla paikkakunnilla Suomessa. Ranua Rescuen leiri päätettiin laittaa talviteloille joulukuun alussa, sillä silloin alkoi työ - ja elinkeinoministeriön antaman valtauspäätöksen pitkä odottelu. Kaivosyhtiö vaihtui vapun aattona 30.4.2010 kauppojen myötä AREVAsta kanadalaiseksi Mawson Resources Limited:iksi.Päätöstä valtausoikeudesta ei ole vielä tehty.
Lue lisää blogistamme!
This blog is written both in Finnish and English. English texts written in this colour. Check also our links and news ------>
Canadian uranium mining company Mawson Resources Limited is threatening to poison vast areas in Finnish Lapland by uranium mining. Ranua Rescue campaign started on summer 2009 to stop uranium prospecting in Ranua, a municipality in Southern Lapland. The campaign is internationally oriented and in addition to having a camp in Ranua has arranged demonstrations, info-nights, seminars and support gigs in many cities in Finland to draw attention to the destructing sides uranium mining - an issue hardly discussed in Finland.
Meidät löytää myös Facebookista! You can also find us in Facebook! Here is a video from Ranua Rescue camp (Aug 2009-Dec 2009).

tiistai 3. marraskuuta 2009

Huolestuneiden saksalaisten vetoomus luovutettiin ministeri Pekkariselle


Nuclear Heritage Network tiedottaa 30.11.2009



Falk Beyer Nuclear Heritage Networkista luovutti elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle kansiollisen saksalaisten allekirjoittamia postikortteja, joissa
vaaditaan uraanikaivoksien sulkemista. "Saksalaiset ovat huolestuneita
suunnitelmista, joilla Lapin puhdas luonto tuhotaan uraanikaivostoiminnalla.
Uraanikaivos tarkoitaa aina laajojen alueiden tuhoamista ja radioaktiivisen
jätekiven levittämistä ympäristöön.", sanoo Falk Beyer Nuclear Heritage Networkista.

Ministeri Pekkarinen totesi että on mukava että tilanteesta ja olosuhteista
ollaan kiinnostuneita. Hän tiedusteli ovatko saksalaiset huolestuneita
uraanikaivostoiminnasta myös esimerkiksi Namibiassa ja Australiassa. Falk Beyer
vastasi että kaikki uraanikaivostoiminta on erittäin huolestuttavaa.

"Suomen uraanikaivoshankkeet ovat rippeitä vanhentuneesta kaivoslaista, joka
mahdollistaa kansainvälisten kaivosyhtiöiden ympäristölle tuhoisan toiminnan
Suomen maaperällä. Kaikki Länsi-Euroopan uraanikaivokset on suljettu
ympäristöongelmien vuoksi.", toteaa luovutuksessa mukana ollut Janne Björklund
luonnonsuojeluliitosta.

Nuclear Heritage Network on kansainvälinen yhteisö joka koostuu uraanivoimaa
vastustavista ihmisistä ja järjestöistä. Yhteisön tarkoitus on levittää tietoa,
järjestää tapahtumia ja yhdistää uraanivoimaa vastustavia tahoja.

KATSO POSTIKORTIT OSOITTEESSA:
http://www.greenkids.de/europas-atomerbe/index.php/Category:Protest_Postcards_Against_Uranium_Mining_in_Finland

1 kommentti:

  1. Hyvä että Ministerille annettiin tietoa,toivotaan että myöskin sen muistaa jatkossakin kun uraanikaivos toiminnasta puhutaan.

    VastaaPoista